OULUN YLEISTEN SAUNOJEN HISTORIAA

Share

Vielä 1800-luvun alussa kaupungin olot muistuttivat pitkälti maaseutua. Pieniä saunoja löytyi piharakennuksista lähes joka talosta. Yleensä saunat olivat kaksilauteisia; toinen laude oli varattu mallastamista varten. Saunat toimivat myös talon pesutupana, niin pyykeille kuin asukkaillekin. Yleisille saunoille ei tarvetta liiemmin löytynyt.

Tilanne muuttui 1822 suurpalon myötä. Rakennusjärjestys vuodelta 1825 kielsi saunojen rakentamisen asuinrakennuksen viereen, ellei saunaa rakennettu tiilirakenteisena. Tämä oli useimmille talollisille aivan liian kallis ratkaisu. Vuosisadan puolessa välissä 1856 määräystä vielä tiukennettiin: puurakenteiset yksityiset saunat tuli peräti purkaa, mikäli ne olivat 10 kyynärää eli kuutta metriä lähempänä asuinrakennuksia. Kun erityisesti laitakaupungilla tontit olivat pieniä, 1 200 neliökyynärän eli 420 m2 tontteja, oli talokohtaisten saunojen mahduttaminen tontille usein mahdotonta. Kun omille tonteille ei saunoja voitu rakentaa syntyi keskustaan tarve yleisille saunoille. Rakennusjärjestyksessä varsinaiset saunalaitokset määrättiin rakennettaviksi kivirakenteisina kaupungin ulkolaidoille.

VUOSISADAN LOPUN YLEISET SAUNAT

Kaupungin reunamille lienee syntynyt 1850-luvun lopulla useampia pieniä saunoja, joissa kylvettiin maksua vastaan. Keskustastakin saunoja löytyi: ensimmäisiä lienee ollut Nevalan sauna Plaanaojan ja nykyisen Klubitalon välissä. Saunat saattoivat olla todella vaatimattomia, esim. Klaaven saunassa ei ollut pukuhuonetta lainkaan: kylpijät riisuuntuivat omistajan ainoassa asuinhuoneessa, josta siirtyivät saunaan toiselle puolen pihaa.

Vuonna 1856 Krimin sodan aikana Kuusiluotoon rakennettiin kaupunkiin määrätyn sotaväen käyttöön saunalaitos, jossa saivat lauantaisin kylpeä myös köyhät kaupunkilaiset, vieläpä ilman maksua. Kirjansitoja Bergdahl puolestaan rakennutti 1863 erityisen höyrykylpylaitoksen. Perinteistä saunaa ei ollut, ainoastaan höyrysauna ilman kiuasta. Höyrylaitos ei ollut kaikkien mieleen, etenkään kun Plaanaojan suusta otettu puhdasvesi ja samaan ojaan laskettu jätevesi usein sekaantuivat huonon virtauksen vuoksi. Sauna tuhoutui 1882 Oulun palossa.

Kaupungin paremmalle väestölle alettiin puuhaamaan riittävän laadukasta saunalaitosta, ja joulun alla 1884 avattiin Linnasaaren kylpylaitos. Sauna oli laadullisesti toista luokkaa kuin aikaisemmat, kylpijät saattoivat ottaa jopa ”passankikylpyjä”. Saunarakennus purettiin 1951.

YLEISTEN SANOJEN KUKOISTUSKAUSI

1900-luvun alun vuosikymmenet olivat yleisten saunojen kulta-aikaa. Kasvava Oulu veti lisää väkeä, ja ahtaasti asuva väestö tarvitsi kipeästi saunomismahdollisuutta. Saunoja oli runsaasti, eri tasoisia ja eri hintaisia, jokaisella yleensä omat vakiovieraansa. Mieluisaan saunaan saatettiin kulkea lauantaina pitkäkin matka vihta ja muut saunavarusteet mukana.

Perinteisesti yleisissäkin saunoissa oli harrastettu miesten ja naisten yhteissaunomista ainakin osalla vuoroista. Yhteissaunominen kiellettiin 1902, mutta asiasta valitti peräti seitsemän saunanomistajaa. Kielto pysyi voimassa saunanpitäjää kohtaavan sakon uhalla, mutta siitäkin huolimatta yhteisvuoroja pidettiin joissakin saunoissa vielä 1920-luvulla.

Joen pohjoispuolella oli lukuisia saunoja, huomattavimpia Päkkilän sauna Alalaanilassa ja Laanilassa toimiva Pirilän sauna. Pienempiä sanoja oli lukuisia.

Tavanomaisen saunan lisäksi saatettiin tarjota muitakin palveluja, perinteisesti ainakin kuppausta. Kuppauksen merkiksi salkoon vedettiin punainen lippu. Vuosisadan alussa Oulussa kovasti muotiin tulleet Kühne-kylvyt valtasivat istumapaljuineen lattiapintaa yleisissäkin saunoissa. Läkkiseppä Laine Iso-Uusikadulla oli tuolloin helisemässä lukuisten istumapaljutilausten kanssa.

Oulun Osuuskauppa OOK rakensi työväestölle modernin saunalaitoksen osuuskaupan kortteliin Koulukadulle 1926. Seuraava osuuskaupan sauna rakennettiin joen pohjoispuolelle 1929. Isot ja suositut laitokset imivät asiakkaat monelta keskustan pienemmältä saunalta. Toisaalta kaupunki kasvoi ripeää vauhtia, joten kylpijöitä oli tulossa lisää.

YLEISET SAUNAT HÄVIÄVÄT

Sotiin asti keskustassa saunojen lukumäärä hitaasti väheni, mutta lopullinen saunakato tapahtui 50-luvulla asutuksen siirtyessä lähiöihin. Viimeisin sulkemista vastaan pyristelevä sauna löytyi Toivoniemestä vielä 1970-luvulla. Varsinaisia yleisöä palvelevia saunalaitoksia ei nykyisin löydy yhtäkään, mutta kaupungin uimahallien saunat, sekä hotellien ja ravintoloiden yhteydessä olevat kaupalliset kylpylä- ja saunatilat tarjoavat jonkinlaisen korvikkeen. Yleisten saunojen rentoa ja tuttavallista tunnelmaa niistä ei kyllä löydä hakemallakaan.

SAUNOJA 1800-LUVULLA (OSOITTEET NYKYISTEN KATUJEN MUKAAN):

1    Kruunun sauna, Kuusiluoto

2    Nevalan eli Kåhlmanin sauna, Uusikatu 25

3    Klaaven sauna, Hollihaka

4    Berghdahlin höyrysauna, Aleksanterinkatu

5    Linnansaaren kylpysauna, Linnansaari

6    Sonnisaaren sauna, Sonnisaari

 

saunakartta_KORJATTU

SAUNOJA 1900-LUVUN ALKUPUOLELLA:

7    Hammarin sauna, Myllytulli

8    Helanderin sauna, Myllytulli

9    Isolan eli Snellmanin sauna, Nummikatu 32

10  Kuusen sauna, Koulukatu 19

11  Jokelan sauna, Isokatu

12  Lindstedtiin sauna, Hollihaka

13  Lindforsin sauna, Aleksanterinkatu 22

14  Luukisen sauna, Koulukatu 20

15  Lustigin eli Lustin sauna, Kirkkokatu

16  Mustosen kylpysauna, Lyötynsuo

17  Ollakan sauna, Uusikatu 25

18  OOK Oulun Osuuskaupan saunalaitos, Koulukatu

19  Pallastalon kylpysauna, Kirkkokatu 8

20  Saunalaitos, Isokatu 3

21  Saunalaitos, Isokatu 32

22  Särkelan kylpysauna, Rommakonkatu 29

23  Träskelinin sauna, Linnankatu

24  Anttilan sauna, Heikinkatu 14

 

Teksti: Markku Seppänen

LÄHTEET:

  • Hautala, Kustaa: Oulun kaupungin historia V 1918-1945. Oulu 1982.
  • Juvani, Pertti: Oulun kaupungin saunojen vaiheita. Kaleva 19.11.1976.
  • Oulun osoitekalenteri 1901-1902. H.W.Marjamaa, Oulu 1902.
  • Oulun osoitekalenteri 1912-1913. Ekstedt, Korkealehto & Jousi, Oulu 1912.