Ensilöylyt-saunajuhla

Share

Seuraavassa kuvia illan kulusta, lisää tapahtumasta seuraavan päivityksen yhteydessä…

Oulun Rantasaunaseura ry kokoontui 2009 saunajuhlaan

Share

SUOMALAINEN SAUNA ESITELMÄ OULUN RANTASAUNASEURAN KEVÄTKOKOUKSESSA 26.2.2009

Share

Professori, FT Matti Lackman

IKIVANHA KEKSINTÖ

Sauna on tuhansia vuosia vanha keksintö. Siitä on mainintoja mm. Kalevalassa, Kantelettaressa ja Nestorin kronikassa. Vanhin sauna lienee ollut maasauna, maakuoppa, mistä sauna on vähitellen kehittynyt.

lackman_a
Kuva a: Vasemmalla saunakulttuurin leviäminen keskiajalla, jolloin se ulottui Pyreneiltä Pohjois-Italiasta Baltiaan ja Suomeen. Oikealla isovenäläisen saunakulttuurin alue. Lisäksi sauna tunnettiin Amerikan mantereella (Viherjuuri 1967)

Arabi Ibn Dastan [Ibn Rustan] kuvauksen (922 j. Kr) mukaan slaavien maassa jokainen kaivoi itselleen jonkinlaisen kellarin, johon perhe muutti talveksi. ”He kuumentavat kiviä tulessa, kunnes ne ovat punaiset. Kun kivet ovat mahdollisimman kuumat, he kaatavat vettä niille, niistä lähtee silloin höyryä täyttäen huoneen niin, että ihmiset voivat riisua vaatteensa.”

Saunasta on mainintoja saagoissa. Eyrbyggja-saagan 28. kertomuksessa mainitaan islantilaisesta Styr-nimisestä päälliköstä 900-luvun lopulta saunoineen ja saunavieraineen. Myös kuningas Sverren saaga kertoo pitkät pätkän saunomisesta. Saagan mukaan mm. Trondheimin ja Bergenin suurimmissa kartanoissa oli vuoden 1170 tienoilla saunoja.

Saunalla on pitkät perinteet venäläisessä elämässä. Saunan mainitsee mm. Nestorin kronikka vuodelta 1113.

Sauna ei ole siis yksinomaan suomalainen keksintö. Kansatieteilijä Toivo Vuorela on nähnyt, että sauna on ”itämerensuomalaista yhteisperintöä”. Se on saanut varmasti vaikutteita niin idästä kuin lännestä. Alkuperäissaunoja on ollut mm. Suomenlahden eteläpuolella. Sauna on ollut yleensä erillinen rakennus, mutta tilapäisesti on saatettu sanoa myös riihessä.

Saksalainen J. J. Bellermann oleskeli 1780-luvulla Virossa, jossa hän teki havaintoja paikallisesta saunakulttuurista. Vaikka saunat olivat paljolti samanlaisia, oli erojakin. Surkeimpia olivat maaorjien saunat. Ne olivat viheliäisiä ja likaisia, eikä niissä ollut edes ikkunoita, vaan jonkinlainen tuppo estämässä lämmön karkaamista. Sisällä vallitsi kirjoittajan mukaan ikuinen yö. ”Lauteita ei ole jaettu karsinoihin eri henkilöitä varten, vaan kylpijät makaavat vieri vieressä ja alekkain. Häveliäisyys ja säädyllisyys jää vähälle tai puuttuu kokonaan.”

Saunantapaisia laitoksia on ollut monilla eri kansoilla ja eri kulttuureissa: irlantilaisilla on ollut hikoilutalo (sweating house), turkkilaisilla hammam ja venäläisillä banja eri muodoissaan. Sauna on ollut tunnettu myös Amerikan mantereella. Pohjois-Amerikan intiaaneilla on ollut hikimaja, inkoilla temascal.

Vaikka saunoissa on ollut samankaltaisuutta, niissä on ollut aina erityispiirteitäkin. Yleensä ne ovat olleet puurakennuksia, mutta muitakin rakennusmateriaaleja on käytetty. Varsin kummallisia ovat olleet esimerkiksi Venäjän eräiltä alueilta löytyneet saunat. Kylpijä kömpi tuvassa olevan suuren sydänmuurin sisään ja kylpeä ropsutteli siellä.

ANTIIKIN PERINTÖ

Kuva b: Rekonstruktiopiirros Pompeijin Forum-termien tepidariumista. Keskellä suuri pronssinen hiilipannu, jolla huonetta lämmitettiin (Vuorenjuuri 1967).
Kuva b: Rekonstruktiopiirros Pompeijin Forum-termien tepidariumista. Keskellä suuri pronssinen hiilipannu, jolla huonetta lämmitettiin (Vuorenjuuri 1967).

Antiikin kylpyläkulttuuri [termit, thermae] sivuaa saunakulttuuria ja lienee vaikuttanutkin siihen. Roomalaiset olivat Jérôme Carcopinon mukaan ryhtyneet kolmannen vuosisadan keskivaiheilla e. Kr rakentamaan kreikkalaisten esikuvan innoittamina kylpyhuoneita. Koska niihin oli varaa vain rikkailla, alettiin toisella vuosisadalla rakentaa julkisia kylpylöitä tavallista kansaa varten.

Laitoksia tehtiin aluksi sekä miehille että naisille. Kohta liikemiehet huomasivat niiden arvon ja alkoivat rakentaa niitä pääsylipputulojen toivossa. Vuonna 33 e. Kr kylpylöitä oli jo 170, ja niiden lukumäärä sen kuin kasvoi. Lopulta määrä lähenteli jo tuhatta.

Termit olivat valtavia. Ne sisälsivät lähes koko yhteiskunnan palvelutarjonnan, kirjastoista urheilulaitoksiin asti. Niiden yhteydessä oli myös jonkinlaisia pienempiä saunoja [sudatorium], joissa voitiin esimerkiksi urheilusuorituksien jälkeen hikoilla ennen varsinaiseen kylpyyn menoa. Vaikka kylpylöitä rakennettiin aluksi molemmille sukupuolille, lopulta oltiin tilanteessa, jossa miehet ja naiset kylpivät sekaisin. Jos se ei miellyttänyt kaikkia, edelleen rakennettiin laitoksia, jotka oli tarkoitettu vain toiselle sukupuolelle.

Termien suosion kasvaessa tapahtui paljon skandaaleja, minkä vuoksi viranomaisten oli pakko puuttua asiaan. Lopulta keisari Hadrianus kielsi 117–138 j. Kr eri sukupuolta olevien yhteiset kylvyt. Kielto oli kuitenkin näennäinen, ja vanha meno jatkui.

Vaikka termit edistivät toisaalta siisteyttä ja terveyttä, varmaa on, että niiden pylväiköissä majaili monenlaista epämääräistä yrittäjää, kapakoitsijoista parittajiin. Siten laitoksien äärellä oli helppo harjoittaa paheita, juopotella ja mässäillä.

Monet ottivat kylpyjä useita kertoja päivässä, joivat ja irstailivat siinä sivussa. Keisari Domitianus kylpi mielellään prostituoitujen kanssa. Kerrotaan, että keisari Heliogabalus kutsui kerran kylpyyn kaikki Rooman erään korttelin prostituoidut.

Kylpyläkulttuuri ei ollut keisarillisen Rooman reuna-alueilla tietenkään yhtä vaikuttavaa kuin ytimessä. Laitokset saattoivat olla hyvinkin vaatimattomia. Kun Rooma kaatui, ja sen vaikutus hävisi, kylpylöistä ei jäänyt juuri mitään jäljelle.

Saattaa olla kuitenkin niin, että Rooman imperiumin kylpyläkulttuuri heijastui jossakin määrin Etelä- ja Keski-Euroopan saunakulttuuriin, jopa Tanskan laitosmaisiin saunoihin saakka. Venäjän monenkirjavaan saunakulttuuriin saattoi sen sijaan tulla ideoita Itä-Rooman suunnalta ja heijastua arktisille alueille, kuten nykyiseen Suomeen, Ruotsin Länsipohjaan ja Norjan Ruijaan.

KESKI-EUROOPAN SAUNAKULTTUURI

Keski-Euroopan ja jopa Tanskan ja Etelä-Ruotsin keskuksissa saunoista muodostui keskiajalla ja 1500-luvulla tuottavia liikelaitoksia, joita pidettiin yllä nimenomaan taloudellisen hyödyn vuoksi. Löylyjen lisäksi niistä oli saatavilla muitakin palveluja, kuten suoneniskentää, parturipalveluja ja maksullista rakkautta.

Kuva c: Keskiajan ja 1500-luvun suurissa saunoissa saattoi nähdä mitä tahansa, bordellielämästä hulvattomaan viinin ja oluen juomiseen. Kuvassa saunaelämää Hans Sebald Behamin piirroksen mukaan 1500-luvun alkupuolella (Vuorenjuuri 1967).
Kuva c: Keskiajan ja 1500-luvun suurissa saunoissa saattoi nähdä mitä tahansa, bordellielämästä hulvattomaan viinin ja oluen juomiseen. Kuvassa saunaelämää Hans Sebald Behamin piirroksen mukaan 1500-luvun alkupuolella (Vuorenjuuri 1967).

Saunanpito-oikeus kuului apteekkioikeuksien tapaan erityisoikeuksiin. Yksityisten lisäksi saunoja ylläpitivät mm. luostarit. Kukaan ei saanut kuitenkaan rakentaa tai ylläpitää saunalaitosta ilman viranomaisten lupaa.

Saunapito-oikeuden saattoi periä ja testamentata. Sen saattoi myös myydä, vaikkei saunarakennusta olisi ollut olemassakaan. Saunanpito-oikeuksista riideltiin paljon, koska ne olivat rahanarvoista tavaraa.

Näistä syistä Keski-Euroopan kaupunkien oikeusasiakirjoissa on säilynyt paljon tietoja saunoista. Saunalaitos toimi jo 1300-luvun Hallessa, Berliinissä, Hannoverissa, Ulmissa ja Riiassa. Bordelli oli oleellinen osa Keski-Euroopan saunalaitoksia. Ehkäpä sauna herättää tästä syystä vielä nykyäänkin monissa keskieurooppalaisissa ja anglosakseissa kummia mielleyhtymiä.

Viranomaiset yrittivät valvoa saunojen moraalia. Pariisin tuomari Etienne Boileau laati jo 1200-luvulla kaupungin saunottajille säännöt, joissa hän vaati säädyllisyyttä. ”Älköön kukaan ammatinharjoittaja pitäkö saunassaan bordellia ei päivällä eikä yöllä, myöskään älköön kukaan pitäkö talossaan hämäräperäisiä ihmisiä öisin.”

Mutta kyllä keskiajan saunoissa saunottiinkin. Väitetään, että saunojat olivat kovia löylymiehiä. ”Ihmiset istuvat heti ylimmälle lauteelle, putoavat tajuttomina alas ja monet jopa kannetaan kuolleina kuin naudat saunasta.”

Saunoja ”mainostettiin”, sillä saunanpitäjä halusi asiakkaita laitoksiinsa. Ns. saunahuudot olivat hyvin yleisiä. Vuodelta 1461 on säilynyt saksalainen saunahuuto, joka kuului: ”Kuulkaa köyhät ja rikkaat, sauna on kuuma, joka itsensä pestä ja voidella tahtoo, päästään tai muualta kaikki, olkoon hän herra tai nihti, nainen tai mies, niin isäntä odottaa jo.”

Saunanomistaja ei saanut kehua kuitenkaan liikaa laitostaan, sillä innokkaat asiakkaat saattoivat aiheuttaa vahinkoa sivullisille.

Saunanomistajista kehittyi vahva ja rikas ammattikunta. Vaikka saunanomistaja rikastui, heitä joutui tavan takaa raastupaan moraalittomuuden vuoksi. Vaikka tuomarit yrittivät saada heitä lain kaidalle polulle, se oli vaikeaa.

Oikeastaan saunat kiellettiin Keski-Euroopassa sen vuoksi, että niistä oli tullut aivan muita kuin saunomispaikkoja. Ranskan kuningas Frans I suljetti 1538 lähes kaikki Ranskan saunat. Englannin Henrik VIII seurasi pian esimerkkiä.

Sen lisäksi, että viranomaiset olivat huolissaan kansalaisten moraalista, he olivat huolissaan monesti myös siitä, että saunat kuluttivat valtavat määrät puuta ja tuhosivat tärkeitä metsiä. Mm. muuan itävaltalainen vouti kauhisteli 1700-luvun lopulla, miten paikkakunnalla oli hyvien tapojen vastainen ja ”polttopuita tuhlaileva sopimattomuus” päässyt vallalle.

Vaikka saunanomistajat rikastuivat, saunottajat, jotka huolehtivat saunojen lämmittämisestä ja pesemisestä, pysyivät köyhinä. Saunan lämmittämistä pidettiin nimittäin kaikkein viheliäisimpänä työnä.

Saunottajat olivat musikanttien ohella halveksituin ammattiryhmä, jota ei kaikissa kaupungeissa hyväksytty edes ammattikuntakiltaan. He joutuivat toimimaan ruumiinpesijöinä, nuohoajina ja seurakuntien uskonnollisissa kulkueissa Aatamina ja Eevana.

Kuva d: Myös kylpytynnyrit olivat suosittuja. Kuvassa kunnioitetulle vieraalle on laitettu kylpy. Teltan tehtävänä on säilyttää lämpö. Kalenterikuva Saksasta 1500-luvulta (Vuorenjuuri 1967).
Kuva d: Myös kylpytynnyrit olivat suosittuja. Kuvassa kunnioitetulle vieraalle on laitettu kylpy. Teltan tehtävänä on säilyttää lämpö. Kalenterikuva Saksasta 1500-luvulta (Vuorenjuuri 1967).

SAUNARAUHA PAKKOKEINOILLA

Kuva g: Saunapiirros 1200-luvulta. Kuvassa saunassa olijat vihtovat itseään sillä aikaa, kun vahtimestari pitää eteisessä huolen heidän aseistaan ja vartioi saunarauhaa. Heidelberger Sachsenspiegel (Vuorenjuuri 1967).
Kuva g: Saunapiirros 1200-luvulta. Kuvassa saunassa olijat vihtovat itseään sillä aikaa, kun vahtimestari pitää eteisessä huolen heidän aseistaan ja vartioi saunarauhaa. Heidelberger Sachsenspiegel (Vuorenjuuri 1967).

Kun katselemme vanhoja piirroksia keskieurooppalaisista saunoista ja saunomisesta, niistä näkyy, miten saunaan tulijat ovat heittäneet aseensa saunan eteiseen, johon jäänyt mies vartioi niitä.

Saunarauhaan oli syytä kiinnittää huomiota, sillä yleisissä saunoissa oli tapana, että saunojat alkoivat jo ensi löylyjen jälkeen juoda tolkuttomasti olutta ja viiniä. Jäähdyttelyn aikana he kietoutuivat lakanaan ja jatkoivat juhlintaa.

Saksalaisessa saunahuudossa julistettiin 1300-luvulla: “Viini antaa minulle paljon iloa, sitten harpunsoitto, viulumusiikki, tanssi ja saunominen.” Koska saunan takahuoneessa oli bordelli, jonka palveluja saunaväki yleisesti käytti, ei ollut lainkaan epätavallista, että syntyi riitoja, joita ratkottiin kättä pidemmällä.

Kuva e: Albrecht Durer kuvasi hyvin myös saunomista. Kuvan piirroksessa (1516) saunottaja tuo vaimoineen virvokkeita naissaunojille. Esiliinaan verhoutuneella saunottajalla on kädessään oluttuoppi, vaimolla vartaassa meheviä saunamakkaroita (Vuorenjuuri 1967)
Kuva e: Albrecht Durer kuvasi hyvin myös saunomista. Kuvan piirroksessa (1516) saunottaja tuo vaimoineen virvokkeita naissaunojille. Esiliinaan verhoutuneella saunottajalla on kädessään oluttuoppi, vaimolla vartaassa meheviä saunamakkaroita (Vuorenjuuri 1967)

Sauna oli kuitenkin alue, jossa piti rauhan vallita. Saunarauha rinnastettiin kotirauhaan, mikä tuotiin julki jo vanhassa germaanien laissa. Se sanottiin monissa muissakin laeissa. Vanha Västgöta-laki piti jonkun saunassa surmaamista tai haavoittamista tihutyönä, josta sai tuplarangaistuksen.

Väkivalta saunassa tulkittiin valanrikkomukseksi, ja siitä rangaistiin sen mukaisesti. Ellei rikollinen kyennyt maksamaan sakkojaan, hänet saatettiin panna eliniäksi vankilaan tai jopa hirttää.

Vaatimus saunarauhaan käy ilmi myös vuoden 1580 Kristofferin maanlaista: ”Nijn palio quin Talonpoica on sisälle ottanut huonettans ia tomtins cans, iosa hän pällä asu, sijnä tule hänen olla koto rauha, ia caikille hänen omillens. Nytt seiso Sauna vlkona kartanost, paia, ycteinen huone Eli aitta, näisä huoneis tule miehen nauttia, sama koto rauha, quin cardanosakin eli tomtisa. Se quin sijnä teke hänelle wahingon, olkan walan sakon rickonutt.”

Vaikka suomalaisen saunan elämä oli siistimpää kuin keskieurooppalaisen, olutta sielläkin naukkailtiin. Ja pientä kalabaliikkiakin saunoissa oli. Tunnettu on Aleksis Kiven kuvaus Jukolan veljeksien joulusaunasta. Koska veljekset olivat siemailleet liiaksi olutta ja tulleet humalaan, seurauksena oli riitely ja lopulta tuhoisa tulipalo.

SUOMALAINEN SAUNA – KUVAAJIA JA TUTKIJOITA

Kuva f: Pohjoismainen sauna Olaus Magnuksen mukaan (Viherjuuri 1967).
Kuva f: Pohjoismainen sauna Olaus Magnuksen mukaan (Viherjuuri 1967).

Suomalaista saunaa ovat kuvanneet mm. Michael Wexionius eli Gyldenstolpe 1500-luvulla, apotti Outhier, Samuel Ödman, Henrik Gabriel Porthan ja Giuseppe Acerbi 1700-luvulla, Otto Fredrik Wetterhoff ja Xavier Marmier 1800-luvulla. Myöhempiä kuvaajia ovat olleet mm. Samuli Paulaharju ja Ilmari Kianto sekä tutkijoita Gunnar Suolahti, Sakari Pälsi ym.

Wexionius kirjoitti 1579: ”Suomalaiset lapsenpäästäjät vievät vastasyntyneet lapset tavattomaan kuumuuteen saunaan. Siellä he vihtovat lapsia lehtevillä vitsoilla, kunnes lasten iho punottaa kuin ryssännahka (sahviaani). Samalla tavalla tekevät lapsivaimot. Ja yleensäkin suomalaiset käyvät saunakylvyissä erittäin uutterasti. Saunasta poistuessaan he valelevat kovimmallakin pakkasella paljasta ruumistaan hilpeinä ja iloisina jään ja lumen sekaisella vedellä, jota ovat ammentaneet kaivosta, joesta tai merestä. Tästä johtuukin, että heillä näyttää olevan erityisen vankka ruumiinrakenne ja voimakkaat jäsenet. Maan karuus ja ilmasto voimistavat ihmisiä tietysti nekin.”

Ylipäänsä suomalaista saunaa kuvanneiden näkemykset olivat myönteisiä. Esimerkiksi Wetterhoff (1807) toivoi, ettei puhtausintoilu menisi niin pitkälle, että saunat kokonaan hylättäisiin. Vaikka hän väitti, että itkeviä lapsia vitsottiin kuumuudessa niin kauan, että he menettivät tajuntansa ja ”päiväkausiksi kykynsä huutaa”, siinä hän lienee liioitellut.

Saunominen koettiin suurimmaksi nautinnoksi. Kun maamies oli oikein puskenut töitä pellollaan, oli ihanaa päästä saunaan, istua pimeässä ja hikoilla. Päälle päätteeksi sai vielä pestä itsensä puhtaaksi. Saunojen kehitys liittyi myös pakolliseen humalanviljelyyn. Saunat olivat hyvä paikka humalan kuivattamiseen.

Kuva h: Regnard Outhierin matkapäiväkirjan kuva Korteniemen talosta Pellosta. Kuvan keskellä sauna, bain (Vuorenjuuri 1967).
Kuva h: Regnard Outhierin matkapäiväkirjan kuva Korteniemen talosta Pellosta. Kuvan keskellä sauna, bain (Vuorenjuuri 1967).

Saunoja ovat tutkineet lähinnä kansatieteilijät ja rakennustutkijat, eivät niinkään historioitsijat, vaikka pitäisi. Saunoista on tietoja mm. virkatalojen ja pappiloiden asiakirjoissa. Uskon, että tuomiokirjojen avulla aiheesta voisi saada enemmän irti, sillä niissä on paljon muutakin kuin oikeuden päätöksiä.

Suomalaisen saunan vanhimmat piirustukset ovat vuodelta 1699. Niistä näkyvät hyvin saunan rakentajan edelleenkin huomioon otettavat seikat: nurkassa seisova, riittävän kookas kivikiuas, kylpijän sijoittuminen sitä korkeammalla oleville lauteille, ikkunan pienuus ja matalalla oleminen sekä peräseinällä oleva räppänä.

Ilmar Talve, joka teki merkittävän yliopistouran, oli tunnustettu saunatutkija kansatieteeseen kuuluvalla väitöskirjallaan. Matti Viherjuuri oli popularisoija. Risto Vuolle-Apiala on savusaunan uudelleen esiin nostaja, alan kansallinen unílukkari.

ERITYISPIIRTEITÄ

Vaikka Suomessa ei ole ehkä pelätty metsien loppumista, entisajan puukaupungit olivat tunnetusti palonarkoja. Ennen pitkää kaupunkien yksityissaunoja ryhdyttiin supistamaan. Tämä käy hyvin ilmi esimerkiksi Samuli Paulaharjun teoksesta Vanha Raahe.

Ennen isojakoa kylät oli rakennettu ryppäiksi. Ne saattoivat olla tulipaloille alttiita. Saunat eivät olleet niiden ulkopuolella, vaan muiden rakennuksien keskellä. Sisäänlämpiävä sauna ja kota olivat mm. monissa hämäläisissä umpikartanoissa pihan piirissä.

Saunat saattoivat olla myös omana rykelmänään, erityisellä saunatontilla, kuten Uudeltamaalta ja Varsinais-Suomesta tunnetaan 1700-luvulta.

Ennen pitkää viranomaiset puuttuivat saunojen sijoittamiseen. Vanhassa germaanien laissa oli säädetty, että saunan, leipomon ja keittiön tuli sijaita muista rakennuksista erillään. Ruotsin vuoden 1680 asetuksella ja vuoden 1734 lailla oli määrätty, että sauna, mallashuone ja riihi oli sijoitettava syrjään, pihapiirin ulkopuolelle.

Vähitellen saunan paikka siirtyikin yhä syrjemmäksi, järven tai joen rantaan. Mm. Pietarsaaren pitäjänkokous määräsi 1815, että sauna ja paja oli sijoitettava vähintään 45 kyynärän päähän mies- ja karjapihan rakennuksista.

Suomalaiseen saunaan liittyi pitkään yhteissaunominen, aina 1950-luvulle saakka. Koska kylän talot olivat lähekkäin, Hauholla oli tapana, että koko kylän väki nautti löylyistä vuoron perään, kun joku lämmitti saunansa. Seuraavalla kerralla oli lämmitysvuorossa joku toinen.

Vähässäkyrössä oli jopa tapana, että ratsumies karautti saunan valmistumisaikaan kylän läpi ja töräytti torvellaan saunan olevan kylpykunnossa. Myös Raja-Karjalassa saunottiin yhteisesti.

Saunan valmistumisesta ilmoittaminen muillekin oli ehkä jonkinlainen suomalainen versio saksalaisen Hans Sachsin 1500-luvulla esittämälle saunahuudolle: ”Tulkaa saunaan köyhät ja rikkaat, se on nyt kuumaksi lämmitetty, hyvällä lipeävedellä teidät pestään, sitten lauteille istutetaan. Kun hikoilleet olette, teidät hierotaan ja vastotaan, suoneniskennällä liika veri poistetaan ja sitten ammekylvyllä ilahdutetaan, lopuksi leikataan hiukset ja kirput poistetaan.“

Seksi ei ole liittynyt kuitenkaan suomalaiseen saunaan laajassa mitassa. Syystäkin italialainen Giuseppe Acerbi (1799) kummasteli Lapin matkallaan, miksi miehet ja naiset eivät tunteneet ”vähäisintäkään mielenkiintoa” toisiaan kohtaan, vaikka he kylpivät yhdessä. Samalla tavalla Xavier Marmies (1840) äimisteli, että saunottuaan yhdessä miehet ja naiset lähtivät pois ”ilkialastomina ja menevät kaikessa rauhassa huoneeseensa pukeutumaan”.

Vaikka nuorten kesken oli aina ollut ns. mallassaunoissa läheistä kanssakäymistä, suomalainen sauna on ollut kuitenkin puhdistautumista varten. Sitä on käytetty myös synnyttämiseen, jolloin sen ihmeitä tekevään voimaan on uskottu, ja vainajan puhdistamiseen viimeistä matkaa varten.

Ehkä suurimpien Suomen kaupunkien yleisiin saunoihin liittyi myös sukupuolimoraalia koettelevia piirteitä, mutta kovin pitkään sellainen ei voinut jatkua.

Kuva i: Marian saunan saunottajia vuodelta 1919. Helsingin kaupungin museo (Vuorenjuuri 1967).
Kuva i: Marian saunan saunottajia vuodelta 1919. Helsingin kaupungin museo (Vuorenjuuri 1967).

Kuopion Haapaniemen kaupunginosassa eli ”Mölymäellä” oli 1920-luvulla tunnettu yleinen sauna, jossa Etsivän Keskuspoliisin mukaan tapahtui kaikenlaista. Eräs viinaan menevä naissaunottaja kehuskeli hyvillä tuloillaan, joita hän nyhti kertomansa mukaan Pohjois-Savon rykmentin soittokunnan miehiltä. Varmasti samantyylistä saunaelämää löytyi kaikista suuremmista teollisuuskaupungeista.

Saunomistiheys on varmasti vaihdellut esim. maalaistalon töiden mukaan. Xavier Marmies kirjoitti, että suomalaiset saunoivat työkauden aikana ”kolmesti viikossa ja talvisin joka lauantai”, mikä saattaa osua aika lähelle. Peltotyöt ja puiminen olivat rasittavia ja likaisia ja edellyttivät lihasten hoitamista ja peseytymistä.

Saunakulttuuriin liittyi kylvettäjäinstituutio. Peijaissaunan tai sadonkorjuusaunan kylvettäjänä toimi monesti keskenkasvuinen tyttö, jota nöyryytettiin ja jolle esiinnyttiin rehvakkaasti. ”Saunapiialle huudetut vaatimukset löylyn lisäämisestä värisyttivät pienten miesten selkäpiitä kuumassa löylyssä, ja heidän jäsenensä vetäytyivät vaistomaisesti pois lähinnä keikkuvien vihtojen ulottuvilta”, kirjoitti ”saunaprofessori” Sakari Pälsi. Hänen mielestään naiselle annettiin harvemmin vaikeampaa tehtävää.

Sahtia tai olutta nauttineena saunassa myös parannettiin maailmaa ja purettiin murheita parhaalle ystävälle. Saunan pehmeissä löylyissä, pimeyden keskellä karskikin mies saattoi kertoa vanhemmalle toverilleen asioita, joita hän ei olisi voinut päivänvalossa paljastaa kenellekään kasvojaan menettämättä. Saunassa jo maailmaa nähnyt isä varoitti aikamiespoikiaan yöjuoksusta ja sen varjopuolista.

SAVUSAUNOJEN HUIPPUHETKET JA ALENNUSTILA

Monesti historiaa tuntemattomat kuvittelevat, että sauna on ollut satoja vuosia samanlainen. Näin tuskin on ollut; varmasti pientä muutosta on tapahtunut koko ajan. Esimerkiksi eri saunatyypit muotoutuivat vähitellen. Toisin paikoin saunat olivat suuria ja korkeita, ja niitä käytettiin mm. maltaiden kuivattamiseen, kuten Risto Vuolle-Apiala on kuvannut.

Kun Etelä-Pohjanmaalla oli komeita saunoja, toisin paikoin ne jäivät ikään kuin anteeksipyydellen vaatimattomiksi, pieniksi tönöiksi. Siitä huolimatta niiden pätseistä lähti kuitenkin kipakat löylyt.

Itse rakennus pysyi salvostekniikan, kattomateriaalien ja lauteiden muodon vaihtelua lukuun ottamatta varsin samanlaisena. Siinä hyödynnettiin luonnonmateriaaleja ja fysiikan lakeja järkevästi. Myös vihta/ vasta kuului jo varhain suomalaiseen saunakulttuuriin. Suurin muutos lienee tapahtunut kiukaassa. Kun ensi aikoina oli yksinomaan kiilaamiseen perustuva rauniokiuas, siitä alettiin vähitellen luopua, kun keksittiin uusia tekniikoita, joilla voitiin helpottaa kiukaan kokoamista.

Joissakin päin kokeiltiin myös lämmittämistä ulkoa päin. En tarkoita, että se olisi ollut aina edistystä, eikä se muodostunutkaan kovin yleiseksi. Vaikka sauna oli ollut satoja vuosia osa ruotsalaistenkin elämää, Tukholman seuduilla saunalle naureskeltiin jo 1900-luvun alussa, kuten E. K. Louhikko kertoo muistelmissaan. Samaan aikaan Pohjois-Ruotsin Länsipohjan suomalaisseuduilla miehet ja naiset saunoivat vielä pitkään yhteissaunoissa.

Saman maakunnan ruotsalais- ja lappalaiskylissä sauna saattoi puuttua tai oli hävinnyt kuitenkin jo 1930-luvun alussa. Samuli Paulaharju kirjoittaa tuolloin kokoamansa aineiston pohjalta: ”Mutta kun mennään ruotsalaisille tai lappalaisille rajakylille – jo löyly loppuu. Sekakylissä se jo vähenee, jopa kokonaan puuttuu.”

Suomalaiset jääkärit törmäsivät ensimmäisen maailmansodan aikana Saksassa ja Kuurinmaalla monenlaisiin saunoihin, joista he joko pitivät tai eivät. Saksan kylpylät ja täidentapposaunat olivat “erittäin tärkeitä ja välttämättömiä laitoksia sotaväen terveydentilan edistäjinä ja taistelussa likaisuutta ja kaikenlaatuista siitä johtuvia pikkuvihollisia vastaan”, mutta niissä saunan idea oli kuitenkin jo unohtunut, eikä löylyistä ollut tietoakaan.

Erityisen mielissään jääkärit olivat kuitenkin Kuurinmaalla, Itämeren rannikolla törmäämiinsä lättiläissaunoihin. Niistä on monen soturin päiväkirjassa ylistäviä lausuntoja.

Jääkäreillä oli miellyttäviä saunakokemuksia myös komennuksillaan Suomessa. Kerran joukko jääkäreitä oli saapunut – ilmeisesti syksyllä 1916 – seikkailujensa jälkeen Kemin takamailla Akkunusjokivarren Hastin kruununmetsätorppaan. “Sattui olemaan lauantai-ilta. Pojat päättivät jäädä saunaan ja viettää vielä huolettoman sunnuntainkin, koska luulivat voivansa olla täällä rauhassa poliiseilta”, muuan jääkäri muisteli vuosikymmeniä myöhemmin.

Tunnettua on, että sauna kuului suomalaisen sotilaan elämään myös talvi- ja jatkosodan aikana. Etenkin jatkosodan asemasotavaihe antoi aikaa saunojen rakentamiseen ja saunomiseen.

Muutoksia tapahtui Suomenkin saunakulttuurissa. Aina se ei tapahtunut hyvään suuntaan. Kiuasta rakennettaessa alettiin käyttää yhä yleisemmin rautaniskoja.

Lopulta alkuperäisestä savusaunan rauniokiukaasta ei ollut juuri mitään jäljellä. Risto Vuolle-Apiala puhuukin saunan rappiotilasta, kun rintamamiehen savusaunan kiukaana saattoi 1950-luvulla palvella öljytynnyri, jonka sisään oli tungettu auton valssi ja muutama tiili sekä niiden päälle tusina kiviä. Savusauna näyttikin siirtyvän 1950-luvun lopulla historiaan. Ränsistyneiden savusaunojen tilalle ryhdyttiin rakentamaan toinen toistaan komeampia uloslämpiäviä saunoja. Uloslämpiäviä saunoja oli toki ollut jo paljon aiemmin, mutta 1950-luvulla moni savusauna jäi uloslämpiävän vuoksi käyttämättömäksi.

Muutos ei ollut aina hyväksi. Saunasta alkoi tulla talousrakennus, jota käytettiin muuhunkin kuin saunomiseen. Naiset halusivat pyykinpesupaikan jne. Tällöin myös tietoisuus löylyn laista, josta professori Sakari Pälsi on aiheellisesti puhunut, ja käsitys oikeista saunan mitoista, alkoivat hämärtyä. Unohdettiin, että saunan pitää olla suhteellisen pieni, mutta varsin korkea ja lauteiden aina reilusti kiukaan yläpuolella.

Kuva j: Erkki Tanttu kuvasi mainiosti myös saunojia ja oli muutenkin saunojen asiantuntija (Vuorenjuuri 1967).
Kuva j: Erkki Tanttu kuvasi mainiosti myös saunojia ja oli muutenkin saunojen asiantuntija (Vuorenjuuri 1967).

Vannoutunut saunamies, graafikko Erkki Tanttu pilkkasikin Suomen Kuvalehdessä julkaisemassaan artikkelissa sekä rakennusalan ammattilaisia että niitä, jotka olivat ottamassa saunan jonkinlaiseksi ”autotalliksi”, niin kuin hän irvisteli.

SAVUSAUNOJEN PALUU – SAUNAKULTTUURIN UUSIA MUOTOJA

Harva uskoi enää savusaunan renessanssiin, kun keksittiin sähkösauna. Se tuli ensimmäisenä kaupunkiasunnoissa käyttöön ja uhkasi jo varsin pian uloslämpiäviä saunoja – ja syrjäyttikin ne hetkeksi.

Savusaunakulttuuri alkoi kuitenkin elpyä 1980-luvulla ja elää 2010-luvun alussa vahvaa nousukautta. Suomen Saunaseuralla on Lauttasaaressa saunatalo, jossa on kaksi savusaunaa. Muuramessa on saunakylä, jossa on kymmeniä saunoja. Kaupallisia savusaunoja on siellä täällä ympäri maan. Savusaunakursseja pidetään kansalaisopistoissa. Myös yksityisillä on savusaunoja. Pohjois-Ruotsin Kukkolankoskella on savusaunakulttuurin varaan syntynyt matkailuyritys.

Vaikka savusaunakulttuuri voi yleisesti ottaen hyvin, se muuttuu. Harva enää rakentaa saunaansa rauniokiuasta, mutta joka niin tekee, tulkoon sillä autuaaksi.

Markkinoilla on tullut hyviä valmiskiukaita, joissa ei ole käytetty rautaa, mutta joissa on palamisen nopeuttamiseksi arina ja riittävästi palopesässä korkeutta.

Saunakulttuurin monipuolistumisesta puhuu se, että pieniin kaupunkiasuntoihin on alkanut tulla kaikenlaisia höyrykaappeja, jotka eivät korvaa kuitenkaan perinteistä saunaa. Lisäksi on tarjolla monenlaisia kylpytynnyreitä, joissa voi nauttia kesällä ja talvella.

On ilmennyt myös pahoja ylilyöntejä. Hotellien ja laskettelukeskuksien savusaunoissa on menty naurettavuuksiin. Tila, johon mahtuu 50 henkeä, ei ole mikään sauna, vaan EU-navetta.

Lieveilmiöitä esiintyy myös muissa suurissa saunamaissa. Venäjällä ”edistyksellisimmät” lämmittävät banjansa ulkoa käsin, jotkut jopa kaasulla! Kylvyn yhteydessä ei juoda olutta vaan votkaa.

Huonoa saunakulttuurin muutoksessa on mielestäni se, että saunan perustarkoituksesta on alettu tinkiä. Joillekin sauna ei olekaan enää vain saunomista varten, vaan tärkeämpää siinä on jokin muu. Silloin mennään vikaan.

Kiireiseen ja mukavaan elämänmenoon kuuluu, että savusaunan lämmityksen toivotaan tapahtuvan nopeasti ja siististi. Sauna ei saa noeta ja se pitää olla 30 minuutissa kylvettävissä. Savusaunan lämmittäminen vie kuitenkin aikansa, vähintään 3 tuntia. Jos siihen ei ole valmis, ei savusaunaa kannata hankkia.

Savusauna ei voi olla kovin siistikään, jos se on savusauna. On suurta kikkailua yrittää lämmittää savusaunaa nokeutumatta. Mielestäni savusaunaillan osanautinto on se, että saa lämmittää saunaa, on vain sillä töin, eikä tee muuta. Nokeentuakin saa, sillä kohtahan peseydytään kunnolla.

Savusaunan palaminen on tuskin uusi ilmiö; varmasti saunoja on aina palanut. Mutta nykyään niitä palaa typeryyden seurauksena. Ryhdytään saunan lämmitykseen, vaikkei tunneta sen perusasioita.

Yksi suurimmista nautinnoista on se, että saa kylpeä savusaunassa jouluaattona. Lapsena olen kokenut sellaisen monet kerrat. Saunaan juostiin kovallakin pakkasella avojaloin kapeaa polkua pitkin, vain flanellipaita päällä. Kun kylpeminen oli ohi ja oli peseydytty, paita vedettiin päälle. Ennen pakkaseen työntymistä tukka laitettiin tötterölle kuin Elviksellä. Juostessa tupaan se jäätyi kohmeiseksi.

Aikuisena, nyt kohta jo vanhana, olen nauttinut toistaiseksi vain kerran joulusaunasta omassa savusaunassani. Tuona aattoaamuna oli pakkasta -28 astetta. Päivän mittaan se äityi -33:een. Vaikka pelkäsin polttavani koko laitoksen, monen tunnin uurastus palkittiin. Päivän päätteeksi istuimme vaimoni kanssa lauteiden korkeuksissa kuin kukko ja kana. Löylyä riitti. Tuvassa odottivat herkullinen jouluillallinen hyvine juomineen, Soile Isokosken joululaulut ja toivottu rauha.

 

Kuva k: Antinojan jo hävinnyt peräpohjalainen savusauna (kuva kirjoittajalla).
Kuva k: Antinojan jo hävinnyt peräpohjalainen savusauna (kuva kirjoittajalla).

KIRJALLISUUTTA

  • Mikkel Aaland, Sweat – The illustrated history and description of the Finnish sauna, Russian bania, Islamic hammam, Japanese mushi-buro, Mexican temascal and American Indian & Eskimo sweatlodge. Capa Press, Santa Barbara, USA, 1978.
  • Jérôme Carcopino, Sellaista oli elämä keisarien Roomassa. Kuuluisa kuvaus elämästä toisella vuosisadalla (ranskank. alkuteos. Suomentanut Marja Itkonen-Kaila. WSOY 1971).
  • J. Hassi – J. Leppäluoto, Die physiologischen Wirkungen hoher Temperaturen. Intern. Sauna-Arch. 12 H. 1 (1995).
  • Risto Husa, Inkerin urheat. Rokat ja Raput. Mc-pilot Oy Kustannus 2002.
  • Kanteletar elikkä Suomen kansan vanhoja lauluja ja virsiä. Kymmenes painos, Forssa 1942.
  • Kaoottista elämää Keski-Venäjällä. http://elamavenajalla.blogspot.com/2009/02/banja.html
  • Lauri Kettunen, Tieteen matkamiehenä. Kaksitoista ensimmäistä retkeä 1907–1918. WSOY 1945.
  • Kuningas Kristofferin maanlaki Herra Martin suomentamana. Helsinki 1987.
  • Lauri Kuusanmäki, Talonpoikaistalo. Sääty-yhteiskunnan aika. I. Suomen kulttuurihistoria. II. Toimituskunta: Gunnar Suolahti, Väinö Voitonmaa, Esko Aaltonen, Pentti Renvall, Lauri Kuusanmäki, Heikki Waris, Eino Jutikkala. K. J. Gummerus Oy 1934.
  • Matti Lackman, Ja tänään palaa sauna. Kaleva 22.6.2001.
  • Matti Lackman, Jääkärit ja Sauna. Sauna 2/2004.
  • Seppo Lipponen, Savusauna ilman savua. Kaleva 23.9.2001.
  • E. K. Louhikko, Teimme vallankumousta. Suomen Kirja Oy 1943.
  • Xavier Marmier, Pohjoinen maa. 1800luvun Lappia ja Suomea ranskalaisen silmin. Toimittanut ja suomentanut Marja Itkonen-Kaila. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Jyväskylä 1999.
  • Samuli Paulaharju, Kiveliöitten kanssaa. Pohjois-Ruotsin suomalaisseuduilta (Toinen painos, Porvoo 1961).
  • Samuli Paulaharju, Vanha Raahe. Toinen painos, Porvoo 1965.
  • Sakari Pälsi, Sauna. Kotoisen kylyn seikkoja. Otava 1960.
  • Gunnar Suolahti, Suomalainen sauna. Historiallinen Arkisto XXXII, 3. Helsinki 1924.
  • Ilmar Talve, Bastu och torkhus i Nordeuropa. Nordiska Museets Handlingar 53. Stockholm 1960.
  • Erkki Tanttu, Lukijoiden pyynnöstä vielä kerran. Erkki Tantun savusauna. Suomen Kuvalehti 1960 ja 1976.
  • Matti Viherjuuri, Sauna kautta aikojen. Jämsänkoski 1967.
  • Risto Vuolle-Apiala, Savusauna. Helsinki 1993.
  • Risto Vuolle-Apiala, Savusaunakirja. Jyväskylä 1994.
  • Risto Vuolle-Apiala, Savusaunan kiuas. Jyväskylä 2001.
  • Toivo Vuorela, Suomalainen kansankulttuuri. Porvoo 1975

Taidelahjoitus

Share